Vaellus- ja luontovideoita sekä valokuvia. Here You can watch nature documentaries, other wildlife and trekking videos and photos.

tiistai 29. heinäkuuta 2014

Etelä-Konneveden kansallispuisto

Ei kommentteja :

Video esittelee Suomen kansallispuistoperheen uusimman jäsenen, Etelä-Konneveden kansallispuiston, maisemia. Maamme 38. kansallispuisto täydentää nykyistä puistoverkostoa reittivesistöjen ranta- ja saaristoluonnon sekä pohjoissavolaisen vuorimaan, vanhojen luonnonmetsien ja lehtojen osalta.

Keski-Suomen ja Pohjois-Savon rajamailla sijaitsevaan Etelä-Konneveden kansallispuistoon kuuluu 1544 hehtaaria valtion omistamia maita. Etelä-Konneveden saariin ja rannoille levittäytyvän kansallispuiston huomattavan monimuotoiseen maisemaan kuuluu silokallioisia rantoja ja aavoja järvenselkiä, mutta myös pystysuoria kalliojyrkänteitä ja jättiläishaapoja kasvavia vanhoja metsiä. Vesialueet eivät kuulu kansallispuistoon. Alueelta löytyy runsaasti erityisesti kallioisista elinympäristöistä tai lahopuusta riippuvaista uhanalaista lajistoa.

Kansallispuiston perustamisen myötä alueen retkeilyreitistö laajentuu ja palveluvarustus kehittyy muutamien vuosien sisällä.


Toteutus:
Jouni Ohtamaa
2012 - 2014

Kiitokset:
Seppo Suhonen
Seija Hänninen
Ulla Anttila
Raimo Itkonen
Risto Niemelä
AcrossGreenland2014
Kallan Melojat
Esa Miettinen
Erkki Räsänen
Anni Erkkilä
Minna Hallikainen
Helmiina Ruonakoski

Kartat:
Maanmittauslaitos 08/2014

Musiikki:
Persson
Kappaleet:
Last day of summer
Dandelion girl
Waiting for the sailor
Time
Tip to toe
Too late
Nobody's flowers
Horse saloon

Lisenssi:
Creative Commons
Nimeä-Jaa samoin 3.0 Ei sovitettu
(CC BY-SA 3.0)

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti